torstai 25. tammikuuta 2018

Mallikuvaus

Mallikuvauksessa kuvataan sarja henkilökuvia, joissa pyritään tuomaan mahdollisimman hyvin esille mallina esiintyvän henkilön olemus, kasvojen ja vartalon rakenne, mallin monipuolisuus sekä kyky olla kameran edessä. Aloittelevan mallin tai malliksi pyrkivän henkilön kanssa kuvaajan ohjaus ja kannustus on tärkeä osa kuvausta ja laadukkaiden kuvien lisäksi kuvaus itsessään toimii hyvänä oppituntina kuvattavalle. 





Kuvaus kestää noin kaksi tuntia ja studion lisäksi voidaan kuvata sään salliessa myös ulkona. Mallikuvauksen voi varata malliksi haluavalle tai mallintyöstä kiinnostuneelle myös lahjaksi. Mallikuvauksen eli laajemman henkilökuvauksen hinta on 320 euroa. Hinta sisältää kuvauksen, stailauksen, kuvien jälkikäsittelyn, käyttö- ja julkaisuoikeudet sekä kuvien toimituksen korkealaatuisina jpg- tiedostoina asiakkaalle.